She’s a mom, doesn’t go out that much – #teammomfie

Naisia, naurua, korkokenkiä ja punaisia huulia, niistä oli minun viikonloppuni tehty. 

 

 

 

 

Kertokoon kuvat (ja edelleen kipeät vatsalihakset) enemmän kuin tuhat turhaa sanaa. Kiitos naiset, vuoden päästä taas uusiksi 😉

Tällä elää taas tovin.

 

E

PS. Ristelyfiiliksiä myös täällä. (Mä olen oikeasti tainnut nauraa koko matkan?)

Photocredits:Mun elämä, milloin siitä tuli näin (ihana), Ilman sinua olen lyijyä ja Pahinta Nannaa

 

Perheenlisäystä

”Meille ei sitten varmasti enää koskaan tule koiraa”

Sanat, jotka sanoin sydän täynnä surua, kaikuvat vieläkin korvissani. Mutta syyllisyys väistyy, kun asioihin saa etäisyyttä. Aika, parantaa haavoja. Se ei vielä pois ikävää, mutta auttaa ymmärtämään ja muistamaan millä perustein päätöksiä tehty. Syyllisyys hylkäämisestä väistyy ja tajuaa, että joskus oikeat ratkaisut vain ovat niitä vaikeimpia.

Instagrammia seuraavat ovatkin saattaneet huomata, että tuo ”ei enää koskaan” ei tässä(kään) tapauksessa ollut kovinkaan pitkä.

Saanko siis esitellä: Lemmy the Dog!

 

Mitenkäs se menikään, kerran koiraperhe, aina koiraperhe? 

 

Aurinkoista (ja ihan sairaan söpöä) illan jatkoa!

 

*elina 

Sun is Shining – kevät mielessä

Jos joku teistä ei sattumalta huomannut, niin tänään oli aivan taivaallinen säätila! Allekirjoittanut ainakin tunsi kaivautuvansa ulos tomusta ja pölystä ja kurkotteli kohti valoa, tuota energian lähdettä ja pelastajaa. Parhaimpia ovat kevättä ennustavat kirkkaan lumen ja säteilevän auringon koristelemat päivät. Valoa, ah.

Tänään siis kaivettiin aurinkolasit naftaliinistä ja paistateltiin auringossa. Äidin ja isin viettäessä aamutreffejä kuntosalilla (superromanttista) Pirpana ulkoilutti mummia ja stigaa. Astetta kuulimmalla otteella jälleen 😉

haalari – Polarn O. Pyret

pipo – molo kids

kengät – Viking

rukkaset – hestra

plehat – stadium

 

Kyllä se siletä tulee, se kevät!

 

PS. Instagrammissa olisi mahdollisuus heittaa oma-arvaus tämän iltaisen sooloesityksen kappaleesta, joka ei ihan auennut äidille, muuta ehkä sinulle? Videota siis tarjolla @kasvukayrillablogi! Istagrammia seuraamalla pääsee muutoinkin kurkistamaan astetta syvemmälle arkeen 😉

 

Suklaamuffinit valkosuklaa kuorrutteella

Toisinaan tapahtuu ihmeitä, viime aikoina niitä on tapahtunut keskivertoa useammin. Ihmeet saavat aikaiseksi sämpylöitä, juustokakkuja tai muffineita. Että nyt on sitten tämäkin päivä nähty 😉

 

Suklaamuffini valkosuklaa kuorrutteella

 

100g tummaa suklaata

100g margariinia

2 kananmunaa

2,5 dl sokeria

3,5 dl venhäjauhoja

2 rkl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

150 g mascarpone juustoa

 

Sulata voi kattilla ja lisä siihen paloiteltu suklaa. Nosta kattila liedeltä ja sekoita kunnes suklaa on sulanut.

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivta ainaat ja sekoita ne vaahtoon vuorotellen suklaaseoksen ja mascarponen kanssa.

Jaa seos muffinivuokiin, täytä 2/3 vuoasta. Paista 200 asteessa 25 minuuttia.

 

Kuorrute

100g valkosuklaata

100g voita

220g tomusokeria

1tl vaniljasokeria

Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Pehmennä voi mikrossa ja sekoita tomusokeri siihen, vatkaa vaahdoksi. Lisää lopuksi vaniljasokeri ja valkosuklaa. Pursota tai levitä veitsellä jäähtyneiden muffinien pääle.

Varo sokeriövereitä 😉

 

ihanaa ystävänpäivää ihanat! <3

 

E

 

muffinien alkuperäine ohje löytyy täältä

Perhe potreteiksi (mukana alennuskoodi!)

Long time no see! Mutta täällä sitä ollaan edelleen, ihan niin kuin aina ennenkin: kiireisenä, kaksivuotiaana, kolmekymppisenä, uhmassa ja elämän pyörteissä. No, kyllä te tiedätte.

Tässä nyt kuitenkin meidän vuoden ensimmäinen tervehdyksemme kuvien ja kivan alennuksen muodassa!

 

Kävimme loppuvuodesta Emman studiolla ottamassa kauan kaivatut perhekuvat ja kuvia sekä pikku Pirpanasta ja äidistä. Ja täytyy sanoa, että valokuvaaja oli nappi valinta! Emman taitavissa käsissä, rennossa ilmapiirissä saimme neidistä niin valtavan määrän upeita kuvia, että tilattavia kuvia pohtia oli vaikea päättää niistä kymmenistä, toinen toistaan ihanammista kuvista mitä haluaisi säilyttää. Olisin halunniut ne kaikki <3

Ja enpä olisi uskonut mikä showleidi meidän neidistä kuoriutuikaan kun pääsi kameran eteen, hän se vain paistatteli valkoisella kankaalla ja poseerasi minkä kerkesi. Välillä oli valokuvaajallakin kiire ehtiä mukaan hänen liikkeisiinsä. Emman ote hommaan loistava, ammattilaisen ja kokeneen äidin otteilla koko valokuvaussessio oli hauska ja rento tilanne. Jos siis mielit perheestäsi tai jälkikasvustasi ammattilaisen ottamia kuvia, suosittelen lämpimästi kääntymään Emman puoleen. Niin mekin tulemme tekemään vielä uudelleen, kun tarve (halu) uusille kuville kehkeytyy.

Ja jos kuvia itsestäsi tai perheestäsi mielit, niin nyt on myös hetki siirtyä Emman sivuille, tänne, ja varata aika, sillä Emma tarjoaa Kasvukäyrillä blogin lukijoille -10% kaikista kuvista. Alennus on voimassa tammikuun ajan ja tämä tarkoittaa siis tammikuun aikana tehtyjä varauksia, kuvauksen ajankohdan voitte sopia Emman kanssa. Alennuksen saat kun mainitset koodin: KASVUKÄYRILLÄ varausta tehdessäsi.

 

 

ihanaa alkanutta vuotta ja kuullaan taas pian!

E + perhe

 

Kuvat: Emma Huttu

*alekampanja toteutettu yhdesä Emma Hutun kanssa

Hittituotteet

 

Pari viikkoa sitten Neiti S kyseli epätoivoisena lahjavinkkejä, ja sainkin monta hyvää ehdotusta kiitos! Nyt syntymäpäivät ovat takana ja lahjat saatu. Vanhemmat päätyivät viime hetkellä takaisin alkuperäiseen suunnitelmaan ja annoimme neidille lahjaksi leikkikeittiön. Kuvia aamuisista leikeistä, voit käydä kurkkimassa Instagrammista, täältä. Keittiö oli ehdoton hitti ja kun vieras toisensa jälkeen toimitti mitä ihanimpia keittiövälineita on eivät leikit aivan heti lopukaan! Vähän väliä on puuro kiehautumassa ja uunissa valmistuu lempiruokaa.

 

mekko – mayoral

sukkikset – hm

 

Toiseksi hittilahjaksi muodostui Vaarin mukanaan tuomat vaaleanpunaiset (tietty) Brion nukenvaunut. Niillä on kärrytelty ympäriinsä, vauva viihtyy vaunuissaa erittäin hyvin ja repussa on hyvä kuskata eväitä ja vauvan vaihtovaatteet. Kyllä on ihana katsoa kuinka toinen keksii uuden leikin toisensa perään! <3

 

Hauskinta tässä hommassa on se, että leikit muuttuvat kovaa vauhtia sellaiseksi, että äidillä ja isilläkin alkaa olla rooli niissä. Ja lempiruoka, se on hyvää.

 

E

Isänpäivänä – Nyt bloggaa Isi

… tai ainakin melkein. Pyysin häntä nimittäin kirjoittamaan blogini tänään, Isänpäivän kunniaksi, mutta sain perinteiselle viivapaperille kirjoitetun lapun paluupostina, jossa luki:

”EN OLE MIKÄÄN RUNOILIJA, MUTTA TEEN PIIRUSTUKSET LINTULAUDALLE, JONKA AION RAKENTAA NEITI S:N KANSSA”

Ja sitten sen tajusin: juuri sehän tekee hänestä juuri sellaisen Isin kuin hän on, parhaan Isin meidän perheelle <3

 

Tässä siis meidän Isin kontribuutio blogosfääriin ja Isänpäivän viettoon:

 

 

HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ IHAN JOKAISELLE ISÄLLE JA PERHEELLE! <3

 

 

– me

Ohjelmavinkit Isänpäivään

Vinkit Isänpäivään alkavat olla enemmän kuin ajankohtaisia, juhlitaanhan arjensankareitamme taas sunnuntaina 9.11. Meille Isänpäivä on toinen, jota Pirpanan kanssa pääsemme (kröhöm, isi pääsee) nauttimaan. Muistot ensimmäisestä Isänpäivästämme löytyy täältä. Tälle vuodelle ajattelin jakaa teille kaksi vinkkiä Isänpäivänohjelmaksi; yhden aikuisempaan makuun ja yhden, josta ainakin meidän kaksivuotias näkee jo päiväunia.

neiti S sai viime vuonna väriliidut käteen juuri parahiksi ennen Isin merkkipäiviä, joten ensimmäiset omin pikku kätösin tehdyt kortitkin tulivat sulostuttamaan juhlaa

1. Hvitträsk ja Isänpäivänmenu

Kävimme muutama viikko sitten Hvitträskissä sunnuntailounaalla koko perheen voimin, ja olin todella unohtanut kuinka ihana paikka se onkaan! Miljöö on minulle ennestän tuttu, mutta ravintolapuoli vieraampi, lukuunottamatta yhtä kouluaikana nautittua lounasta. Ruoka oli mielettömän hyvää! Ravintola ihana ja tunnelmallinen. Jo tuolloin vieraillessamme huomasin, että ravintolassa on tänä sunnuntaina tarjolla Isänpäivän menu, joka näyttää siltä, että kuolaaminen alkaa jo pelkästä ajatuksesta. Jos valkoiset pöytäliinat ja ihmisvilske ei pelota (meitä tänän vuonna vähän pelottaa), suosittelen testaamaan! Isot pisteet myös Isänpäivän lastenmenusta, josta löytyy vaihtoehtona Paistettu taimen, perinteisten nauravien nakkien sijaan!

perhe K:n vauhdikkaat perhepotretit Hvitträskistä löytyvät täältä.

2. Ti-ti nalle konsertti, meidän valinta!

Tänä vuonna me juhlimme Isää niin lapsen ehdoilla kuin suinkin pystymme ja suuntaamme tiemme Lohjalle Ti-Ti Nalle konserttiin! Minun ei ehkä edes tarvitse sanoa, että ainakin oma naperomme on puhunut Titi nallle koosetista siitä lähtien kun alkuviikosta hänelle asian mainitsimme. Ja on Isikin aika innoissaan, tietäähän hän, että jos Pirpana saisi valita; tämä olisi ehdottomasti se paikka, jonne hän Isin veisi! 😉

 

Joko teillä on ohjelma Isänpäiväksi suunniteltu, tai saitko näistä kahdesta täysin erillaisesta vaihtoehdosta jonkin idean?

 

viikonloppua odotellen

E

 

 

 

Blogi ja Second Hand -verkkokauppa? Mukana ALENNUSKOODI!

 

yhteistyössä bloPPshop.fi

 

Kuten perjantaina jo vähän (ei niin hienovaraisesti) vihjailin, niin olisi tulossa kurkkaus huippublogiin, jonka kyljestä löytyy myös verkkokauppa hyvänkuntoisille, käytetyille lastenvaatteille! 

bloPPshop on kahden helsinkiläisäidin, Heidin ja Helenan, ylläpitämä perheblogi, jossa seikkailevat blogimammojen pojat ja pari prinsessaa. Hömpän ja hauskojen juttujen lisäksi blogi tarjoaa ihania kuvia, vinkkejä vaatehankintoihin sekä ihanan tunnelman! 

Itse Heidi ja Helena kuvasivat blogia näin: (meille) tärkeä, inspiroiva ja tyylitietoinen.

Ja oikeassa ovat, siitä se juuri on!

 

housut – Polarn O. Pyret*

paita – Ralph Lauren*

jääkarhu – Unto

 

Ja sitten se SHOP: huikea idea, jonka tarinaa en voinut olla utelematta:

”Shop lähti keskusteluista leikkipuistossa. Huomasimme että molempien pojille oli ”hankalaa” löytää oikanlaisia ja tyylisiä vaatteita, ja metsästimme usein niitä pitkään. Meillä on sama tyyli, ja koska lapset kasvavat niin nopeasti vaatteet käyvät pieniksi. Siksi päätimme että haluamme järkevällä tavalla myydä vaatteet eteenpäin.”

Ja järkevän tavan keksivätkin. SHOPissa on siis käytettyjä, hyväkuntoisia merkkivaatteita, kohtuuhintaan. Ainakinminulle, joka innostun hyvinkin herkästi logoilemaan tämä oli oikea löytö! Sillä onhan se totta: ne vaatteet jää pieniksi silmän räpäyksessä ja hinta uutena hankittuna usein hyvinkin suolainen. Ja koska allekirjoittanut EI ole kirpparityyppiä, klikkailen ne Second Handitkin mielelläni verkosta 😉

Mitä mieltä te olette? Huikea idea eikö? Löytyikö ehkä jo jotain, jonka haluaisit?

HYVIÄ UUTISIA:

Tämän viikon ajan, siis 9.11. asti koodilla KASVU saa -10% koko shopin valikoimasta! Jos et siis vielä kurkannut, niin nyt kannattaa tehdä se: http://bloppshop.fi/shop/!

 

tyylikästä alkanuttaa viikkoa 😉

E

 

* merkityt ovat blogin kautta saatuja tuotteita

 

 

Se hiuksenhieno ero lapsen ja aikuisen maailmassa

Miten lapsi näkee sen?

 

Jee, Joo, mennään ruokauppaan!

Kotiin tulee iloinen lapsi legopaketin kanssa:

Äiti! Tuu kattoo, legoja! Titten omenaa, tomaattia, pashhtilli. Tule mennään leikkimään!

 

Voih, ihanaa kun lapsi on noin hyvällä tuulella!

 

Miten isi näkee sen?

 

– Viisi minuuttia lähdöstä soi puhelin:

Tullaan ihan just takas, pirpana huutaa ku syötävä, että haluaa kotiin… Eiku nyt se rauhottu, mennään me kauppaan.

– Kotiin tulee otsakurtussa ja silmiä pyörittelevä mies. Ilman ostoksia.

Mentiin kauppaan, vähän oli haastava lista. Tiedätkö miltä näyttää parikymmentä omenaa hedelmäosaston lattialla? Entä ootko koskaan nähnyt kun tacokastikepurkki hajoaa kaupan lattialle? Tulee muuten sotkua. Ja pitääkö niiden p**keleen pastillien olla siinä kassalla??

Otettiin noi legot. Mä lähden nyt kauppaan.

 

Ugh, harmi etten voinut mukana!

 

 

E