Tykkään susta niin, että halkeen – ja koko perheen uhmaikä

Oletteko vähään aikaa sattuneet lukemaan tuota blogini sivupalkkia? Itse luin juuri äsken, enkä taaskaan voinut olla hymähtämättä ajatukselle, että kenellähän se uhmikä täällä mahtaa olla? No okei, kyllähän se on tuo Pirpana, mutta helvetti: miksi kukaan ei ole kertonut, että se tarttuu?

Mitä hankalampi päivä sitä hankalampi äiti… eikun?

Että kyllä mulla tässä nyt alkaa tuntumaan, että tää aikuisena olo ei sittenkään ole ehkä ihan lastenleikkiä. Että kun ihan viilipyttynä pitäisi olla ja kuunnella 75 prosenttia kotona oltavasta ajasta itkuhuutoa ja samaan aikaan selittää kuinka äiti ymmärtää ja äiti tykkää ja voi voi kun onkin paha mieli, väistellä lenteleviä tavaroita ja yrittää keksiä jotakin joka veisi huomion edes hetkeksi johonkin muuhun, noin niiku positiivisessa hengessä ja samalla olla lahjomatta, kiristämättä ja eritoten uhkailematta, niin kyllä tässä pikkuhiljaa alkaa ne itkupotkuraivarit kuulostamaan melko hyvältä vaihtoehdolta.

Henkisesti olen saanut ne jo monesti, päivässä. Todellisuudessa: lasketaanko se, jos sulkeutuu makuuhuoneeseen ja soittaa omalle äidilleen kiukutellaakseen sille kun oma lapsi kiukuttelee? Tavallaan kai.

Ääripäästä ääripäähän, niin äiti kuin tytär. Että jos joku nyt mainitsee sanan johdonmukaisuus, niin voin kertoa, että ainoa johdonmukaisuus, joka täällä tällä hetkellä vallitsee, on se, että lapsi tuntuu voittavan joka kerta. Olen voimaton.

Ja sitten se kolikon kääntöpuoli: kun raivotaan raivotaan kunnolla, mutta kun rakastetaan niin sitten kyllä rakastetaan niin, että haljetaan. Sen täytyy olla evoluution kehittämä suojelumekanismi, että edes suurin osa äideistä selviäisi urakasta noin niinku suuremmin traumatisoitumatta? Koska sitten ollaan niin söpöjä ja ihania ja halirutataan niin, että kylkiluissa rutisee. Ja onneksi, onneksi! niitäkin hetkiä mahtuu jokaiseen päivään.

 

”Mä en kyllä tajua miksi kenenkään pitäisi mennä huutamaan viereiseen huoneeseen yksinään, koska ei muka kestä omaa lastaan?” -Elina 27v. ei lapsia

 

– Mä en enää ikinä sano, mä en kyllä tajua.

 

i’m exhausted.

E

Vaaleanpunainen pantteri

Ei ole kamalan kauan aikaa siitä, kun lapsen vahtimatta jättäminen tarkoitti lehtien repimistä, tavaroiden alasvetoa tasoilta, seiniin piirtelyä ja muuten vain yleistä kaaosta. Toki se saattaa edelleenkin tarkoittaa sitä, mutta nykyään se saattaa tarkoittaa myös tätä:

 

Mä halusi toniittia!

 

Tässä sitä nyt sitten odotellaan sen parin sentin täyttymistä, että napero yltää jääkaapin ovenkahvaan, sillä nyt jo kaapin auettessa on välissä välittömästi yksi vaaleanpunainen salama keräämässä syliinsä banaanit, kurkut, omenat ja mandariinit! 

Ehkä olen askeleen edellä ja suuntaan IKEAan lapsilukko-ostoksille 😉 (vink vink, ehdottomasti parhaat ja monikäyttöisimmät lapsilukot löytyvät sieltä!)

 

E

Parhautta

Kun on ollut kaksi päivää reissussa, nukkunut yhden yön patjalla ja toisen hotellissa, molempina öinä enemmin vähemmän kuin enemmän ja vihdoin pääsee kotiin, tuntuu ihan pienetkin jutut pakahduttavan ihanilta.

Jo pelkästään ”äiti, tulitko työmatkalta?” saa hengityksen pätkimään puhumattakaan siitä, että lapsi on poissaollessani keksinyt ”nallehalin” ja on halimassa vähän väliä.

Ja sitten oli tullut lunta. Pulkka oli kaivettu esille ja lapiolla putsattu piha. Eikä muuten arvannut kaksivuotias mitä sillä porkkanalla tehdään! Jos pienet jutut tuntui isoilta, niin arvatkaapa miltä tuntui lumiukon herättämä riemu!

Haalari – Polarn O Pyret

Pipo – HM

Rukkaset – Hestra

Kengät – Sorel

 

Ihana olla kotona! <3

 

E

 

PS. Kannattaa ehdottomasti käydä Facebookissa kurkkaamassa video Lumiukon muuttopäivänä! Videon löydät täältä: www.facebook.com/kasvukayrilla

 

Miksi minä ei ymmärrä? #lapsensuusta

Kun on oikein harmittanut, eikä edes tiedä miksi, on aika alkaa saada vastauksia elämän suurin kysymyksiin:

 

”Äiti, miksi minä ei ymmäjjä?”

 

Mitäpä tuohon sanoisin? Kun kaappaisi syliin ja suukkotaisi ja kertoisi, ettei äitikään aina ymmärrä. Eikä aina tarvitsekaan ymmärtää, joskus vain harmittaa.

Tälleen kevyt kysymys ensimmäiseksi ”Miksi” -kysymykseksi, vai kuinka?

 

E, jonka todella täytyy alkaa valmistautumaan näihin kysymyksiin

 

Hittituotteet

 

Pari viikkoa sitten Neiti S kyseli epätoivoisena lahjavinkkejä, ja sainkin monta hyvää ehdotusta kiitos! Nyt syntymäpäivät ovat takana ja lahjat saatu. Vanhemmat päätyivät viime hetkellä takaisin alkuperäiseen suunnitelmaan ja annoimme neidille lahjaksi leikkikeittiön. Kuvia aamuisista leikeistä, voit käydä kurkkimassa Instagrammista, täältä. Keittiö oli ehdoton hitti ja kun vieras toisensa jälkeen toimitti mitä ihanimpia keittiövälineita on eivät leikit aivan heti lopukaan! Vähän väliä on puuro kiehautumassa ja uunissa valmistuu lempiruokaa.

 

mekko – mayoral

sukkikset – hm

 

Toiseksi hittilahjaksi muodostui Vaarin mukanaan tuomat vaaleanpunaiset (tietty) Brion nukenvaunut. Niillä on kärrytelty ympäriinsä, vauva viihtyy vaunuissaa erittäin hyvin ja repussa on hyvä kuskata eväitä ja vauvan vaihtovaatteet. Kyllä on ihana katsoa kuinka toinen keksii uuden leikin toisensa perään! <3

 

Hauskinta tässä hommassa on se, että leikit muuttuvat kovaa vauhtia sellaiseksi, että äidillä ja isilläkin alkaa olla rooli niissä. Ja lempiruoka, se on hyvää.

 

E

Happy as a Horse

 

ONNEA S!

Tasan kaksi vuotta sitten teit elämästäni juuri niin täydellisen kuin se on. en vaihtaisi päivääkään. Älä koskaan ikinä muutu, ole sellainen kuin olet, sillä sinua, juuri sellaisena kuin sinä olet rakastan enemmän kuin mitään muuta <3

äiti

 

– ja olihan se ponnistus: 

http://www.lily.fi/blogit/kasvukayrilla/tasan-vuosi-sitten-rv-41-2

http://www.lily.fi/blogit/kasvukayrilla/tasan-vuosi-sitten-rv-41-3

http://www.lily.fi/blogit/kasvukayrilla/tasan-vuosi-sitten-rv-41-4-ja-viisi

Aika kultaa muistot 😉

Vastalääke uhmaiälle

Kuulin jokin aika sitten, että paras vastalääke uhmaikään on drinkit. Siis äidille. Ikävä kyllä en itse voi juurikaan käyttää kyseistä hermojen lepuutus kikkaa, sillä krapulataipumukseni on ennen kuulumattoman käsittämätön. Yksi lasillinen ja aamulla kolottaa päätä, joten olen joutunut vain kärvistelemään. Ja totta puhuen, jos tuolle tielle lähtisin joutuisin olemaan pienessä sievässä all the time, sen verran kovassa uhmassa täällä tällä hetkellä ollaan!

Olen kuitenkin yrittänyt keksiä tapoja hillitä uhman vaikutusta koko perheeseen (itseeni) erinäisin keinoin, välillä paremmalla ja välillä huonommalla menetyksellä. Olenkin hyvin nopeasti todennut, että vaiheesta riippuen teen niin tai näin, en voi lapsen uhmakohtauksiin vaikuttaa; ne tulee kun on tullakseen.

Siispä onkin keksittävä keino, jolla itse kestää ne kohtaukset kunnialla eli toisin sanoen on ihan zen.

Joko arvaatte?

Äiti on alkanut joogaamaan kotona.

hetkinen, muotoilen lauseen uudestaan

Äiti on alkanut oleilemaan tukalissa asennoissa ja keskittymään hengittäämiseen. Kun on aikansa valuttanut verta päähän ja kestää sen, ei seuraava uhmakaan tunnu ihan kamalalta 😉

tilanteen piti olla lavastettu, mutta ei olekaan

 

 

 

rentouttavaa alkanutta viikkoa!

E

 

HEI YO! – Mitä te ootte saanu lahjaksi?

 

Moi!

Mä olen ihan kohta kaks, siis tarkkaan ottaen ens viikolla, eikä Äiti ole vieläkään ihan päättänyt, että mitä ne antaa mulle lahjaksi? Oon yrittänyt sanoa, että Pupu tai Poni olis kovia juttuja, mutta Äiti sano, että mä puhun höpöjä.

Niin mä ajattelin kysyä teiltä: mitä te ootte saanu kaksvuotislahjaksi? Tai jos te olisitte kaksvee, niin mikä olis coolein lahja ikinä? 

 

Hauskaa viikonloppua!

 

 

Päiväkotipainajainen eli täitä eli APUA!

Tänään se sitten tuli: täivaroitus päiväkodista. Täitä on, mutta vielä ei tiedetä kuinka laajalla; tarkistaa lastenne hiukset ja päänahka. Voi p*ska.

Täytyy tunnustaa, että uutinen aktivoi jokaikisen kytevän neuroosin sisälläni ja sen lisäksi, että kaivelen lapseni päätä jatkuvalla syötöllä myös oma päänahkani kutiaa pelkästä ajatuksesta. Jopa sen verran, että niskassa voisi yhtä hyvin luikerella käärme. Ugh.

Pikaisella selvittelyllä löysin internetistä tällaisen toimintaohjeen täiden hyökkäyksen varalle, mutta epäselväksi jäi, että tuleeko tämä ruljanssi tehdä joka kodissa vai vain jos niitä kirppuja löytyy oman kullannupun päästä? Kaivelusta ja kourimisesta huolimatta en vielä ainakaan ole onnistunut niitä paikallistamaan. Ja vannon, että olen yrittänyt 😉

 

kuvan lapsi on (toistaiseksi) säästynyt vaivalta, mutta henkistä kurjuutta on saattanut aiheuttaa

äidin jatkuva pään kaivelu.

 

 

Löytyykö joltakulta kokemusta tai muuten vain nippelitietoa aiheesta? Jos löytyy niin nyt on aika jakaa kaikki täitietous, jotta saadaan homma tässä huushollissa tyssäämään ennen kuin se alkaakaan!

 

E