Syksy saa – suunnittelemaan

Ulkona paahtaa vielä helle, mutta meidän elämämme on palannut arkiuomiinsa. Pirpana on takaisin päiväkotiarjessa, jonne suuntasi riemusta kirkuen ja vanhemmat palanneet työn äärelle.

Minulle syksyn saapuminen on tarkoittanut ”reality checkiä”. Missä mennään, mitä tehdään, missä halutaan olla ensi kesän kynnyksellä ja ennen kaikkea, miten sinne päästään?

Tänä vuonna se tarkoittaa opintojen ääreen palaamista. Rouva ”Luin kauppakorkean pääsykokeisiin viisi kertaa, mutta en koskaan mennyt paikalle” Perfektionisti, on vihdoin saanut kypsyteltyä ajatuksen siitä, että omalle ammattitaidolle ja pätevyydelle voisi vain haikailun ja harmittelun sijaan myös tehdä jotain. Toki vuosien työ on opettanut tekijäänsä, mutta minulle se ei riitä. Sen lisäksi on ajateltava eteenpäin ja autettava itseä saavuttamaan ne asiat elämässä, joista on haaveillut,  pikkutytöstä lähtien.

Itsetutkiskelu ei siis ole mennyt täysin hukkaan, vaan olen löytänyt (taas) ymmärryksen siitä, että tärkeintä on, että on itse tyytyväinen itseensä ja jos ei ole, tekee asialle jotain. Ei väliä vaikka epäonnistuisi, ylös voi aina nousta ja yrittää uudelleen.

 

 

Kasvukäyrillä, Nelson Mandela quotes

 

Olen siis ilmoittautunut avoimeen yliopistoon. Työssäkäyvän äidin onneksi useampi yliopisto tarjoaa opintoja myös verkko-opintoina, ei siis paikalle raahautumisen vaivaa (ja opiskelun voi hoitaa yöllä). Oma valintani, UEF (Itä-suomen yliopisto) tarjoaa avoimessa yliopistossaan kokonaisia Kauppatieteiden perus- ja aineopintokokonaisuuksia täysin verkko-opintoina ja siksi päädyinkin siihen. Rutinoituneelle etätyöntekijälle se on ehdottomasti vaivattomin vaihtoehto ja kun ihminen nyt sattuu olemaan kiinnostunut aiheesta, en ole huolissani siitä, että ”saakohan sitä aikaiseksi”. Päin vastoin, kepein askelin olen hakenut ensimmäiset kurssikirjat kirjatosta ja tehnyt itselleni aikataulun.

Tavoite 60 opintopistettä ja kokonaisuudessaan suoritettu Laskentatoimen aineopintokokonaisuus. Aikaa 2 vuotta (tai nopeammin).

Päässäni vain yksi ajatus I can and I will do this, this one is for me.

Kuva: täältä.

 

Huonon Äidin seurassa

Kuluneella viikolla, muutamien mutkien kautta päädyin Sanomatalolle istumaan nojatuoliin ja keskustelemaan tässäkin blogissa aina ajankohtaisista asioista: äitiydestä, kaaosvuosista ja naisten solidaarisuudesta toisiaan kohtaan, seurassani Sari Helin ja äitikolleega Sari Tomperi.

 

Ohjelman pääset katsomaan tästä.

Mitä mieltä sinä olet esillä olleista aiheista?

 

E

 

PS. Please be kind 😉 Ihan huikean jännä kokemus!

 

kuva: kuvakaappaus www.istv.fi/huonoaiti

WANTED: Hyvä (ja kärsivällinen) valokuvaaja!

Kävimme sunnuntaina lounaalla Hvitträskin kartanossa ja koska miljöö oli niin täydellisen näköinen syksyn väreissään (ja porukalla jokseenkin siistit kamppeet niskassa) ajattelimme ottaa muutaman perhepotretin. 

Hyvä ajatus.

Toteutus? – Noh, näyttäisi siltä, että valokuvaajan pitäisi olla vähintäänkin pikajuoksija, jotta koko porukan saisi yhteen kuvaan.

Vai mitä tuumitte?

Saanko esitellä: Kiljusten herrasväki!

 Nyt hakusessa olisikin hyvä, nopea ja kärsivällinen valokuvaaja ottamaan kokoonpanostamme kuvat neidin kaksivuotispäivän hujakoilla (marraskuussa), eli jos tiedät (tai tunnustat itse olevasi) kuvausta vastaavan henkilö, ilmianna hänet joko tämän postauksen kommenttiosiossa tai sähköpostilla kasvukayrilla@gmail.com!  

kipeästi apua kaipaillen

M

Viimeinen päivä

Vanhempainvapaani päättyy tänään. Huomenna olen jo talvilomalla ja seuraavat viisi viikkoa kesälomalla, siis vähän niin kuin töissä. Ja se saa minut haikeaksi. Itseasiassa minun tekisi mieli itkeä. Aika, jonka kuvittelin kestävän ikuisesti on ohi.

kaksi päivää vanha S

Pieni tyttöni on jo kohta yhdeksän kuukautta, hän leikkii, konttaa, kävelee tuettuna, sanoo ”Äiti” lähes oikein, hänellä on viisi hammasta ja hän on vielä kuitenkin niin pieni. Ja silti niin iso. En voi kuin (taas kerran) ihmetellä, minne aika meni?

Olen kaikista suurista suunnitelmistani mennä töihin takaisin heti vanhempainvapaan päätyttyä päättänyt jäädä vielä kotiin, vielä loppu vuodeksi. Silti, tuntuu todella hurjalta, että tuo äitiä ympäri vuorokauden tarvitseva ihmisalku, menisi hoitoon jo viiden kuukauden kuluttua. Sydän särkyy kun ajattenkin sitä. Siispä en ajattele, en vielä. (Hoitopaikkaa tosin on pikkuhiljaa alettava jo hakemaan, jos haaveilee saavansa sellaisen toivotusta paikasta. Voi kyynel.)

Haikeuden ja kuluneen ajan muistelun lomassa keräsin muutaman kuvan matkastamme, jotka halusin jakaa teidän kanssanne. Itse en pysty kuin kyynelehtimään, kun palaan takaisin noihin hetkiin. Elämäni tähtihetkiä.

odottavan aika on pitkä

rv 41 + jotain, odottavan aika on TODELLA PITKÄ

ensihetkiä äitinä

äidin lähellä on hyvä olla

tässä me ollaan nyt

ensimmäistä kertaa liukumäessä

 

Takana aika, jota en koskaan unohda. Edessä vielä niin paljon sellaisia hetkiä, mutta ei enää koskaan samoja.

 

Kuulisin mielelläni muidenkin ajatuksia töihin paluusta ja/tai vanhempainvapaan muuttumisesta hoitovapaaksi!