Perheenlisäystä

”Meille ei sitten varmasti enää koskaan tule koiraa”

Sanat, jotka sanoin sydän täynnä surua, kaikuvat vieläkin korvissani. Mutta syyllisyys väistyy, kun asioihin saa etäisyyttä. Aika, parantaa haavoja. Se ei vielä pois ikävää, mutta auttaa ymmärtämään ja muistamaan millä perustein päätöksiä tehty. Syyllisyys hylkäämisestä väistyy ja tajuaa, että joskus oikeat ratkaisut vain ovat niitä vaikeimpia.

Instagrammia seuraavat ovatkin saattaneet huomata, että tuo ”ei enää koskaan” ei tässä(kään) tapauksessa ollut kovinkaan pitkä.

Saanko siis esitellä: Lemmy the Dog!

 

Mitenkäs se menikään, kerran koiraperhe, aina koiraperhe? 

 

Aurinkoista (ja ihan sairaan söpöä) illan jatkoa!

 

*elina 

Minä auttaa! Eli nuorena se on vitsa väännettävä

Kun olemme jo tovin eläneet aikaa, jolloin neiti S on valjastettava supermielenkiintoisiin hommiin aina kun kotona haluaa saada jotakin tehdyksi, on nykytilanne virkistävää vaihtelua.

”Minä auttaa!” ja tömisevät juoksuaskeleet kuuluvat kun kattilat alkavat kalisemaan tai imuri kaivetaan esiin. Kotitöistä onkin tullut yhteinen leikki.

lounashommia äidin kanssa, valmistuksen alla mehukas munakas

isin imurointikoulutus, enpä arvannut rikkaimurista haaveleissa, että se palvelisi näinkin 😉

 

Sen lisäksi, että tämä yhdessä tekeminen on hauskaa, oppii Pirpana taitoja, joita ilman ei elämässä selviä. (Paitsi jos sattuu löytämään sellaisen kultakimpaleen, joka huolehtii ruuan pöytään ja pölyt pois nurkista. Sanoiko jo: onnekas? <3).

 

Ja oikeasti, ikinä ei imurointitouhut ole hymyilyttänyt yhtä paljon!

 

E

 

ISIIIII….!

….piirtämään….syämmiäää!

Otetaanko kahvia, otetaanko?

 

Ja sitten piirretään sydämiä, kera kahvikupposen. Noin miljoonatta kertaa. Piirretään eri värisiä sydämiä ja opetellaan värejä, pinkki on lemppari. Oranssi ja keltainen on helppoja, mutta vihreä ja sininen tuppaa menemään sekaisin. Turkoosi tunnistetaan. Pallot ja sydämet valtaavat alaa. Niin ja äidin kuvat, sydämiä ja äidin kuvia, niitä Isin halutaan piirtävän.

 

Pitäisiköhän harkita tota pinkkiä tukkaa?

 

rauhallista sadepäivää

E

POMPdeLUX AW14 – ulkoiluun ja söpöilyyn

Olen tehnyt suurimman osan syksyn ja alkutalven vaatehankinnoista jo kesän alennusmyynneistä ja myös PompDeLuxin alet, tuli tuolloin hyödynnettyä. Olinkin ajattellut, että malliston ihanuudesta huolimatta jättäisin tämän Pomp kierroksen väliin.

Toisin kuitenkin kävi, sillä Mummihan olikin hankkinut neidille takin ja aivan syötävän söpön pipon! Nyt meiltäkin siis kaikesta huolimatta löytyy palanen AW14 mallistoa!

pipo – Cervo (rose)

takki –  Aventure Softshell jacket (eggplant)

Pipo saa odotella vielä viileämpiä kelejä, mutta takki pääsi heti testiin ja tuntui olevan varsin hyvä varuste näihin lämpöisempiin syyspäiviin. Ja ulkonäkönsä puolesta toimii myös siistimpänä takkina silloin kun haalari joutaa jämään naulakkoon. Erityisen paksu takki ei ole, mutta supparin tai fleecen kanssa menee varmasti vähän vilpoisemmilakin keleillä.

Väreinä sekä eggplant että tuo rose on molemmat aivan ihania ja tummempi takki kestääkin vähän paremmin ulkona möyrimistä 😉

Onko teillä kokemusta Pompin Aventure ulkovaatteista?

 

iloista lauantaita,

M

 

PS. Jos oleilet Kirkkonummen lähettyvillä kauppakeskus Kirsikassa on tänään Muumipeikko ja Pikku-Myy ainakin klo 15 esiintymässä lapsille, itse ajattelimme käydä moikkailemassa!

 

 

 

Arkiruokaa – arjenhallintaa part 2 (JAA RESEPTISI!)

Olen viime viikkoina kuluttanut paljon aikaa pohtiessani arkea ja siitä selviytymiskeinoja. Yhtenä hätähuutona, voidaan nähdä perheessämme käyttöön otettu arkikalenteri, josta on ollut apua, mutta yksin sillä ei vielä ihmeitä tehdä.

Olemme ryhtyneet suunnitelemaan arkipäivien ruokalistat valmiiksi hyvissä ajoin, neiti S nimittäin hyppii seinille tai hukuttaa itsensä maitoon, jos ruoka ei ole tarjolla nopeasti kotiin tultaessa valmis.

Pääsääntöinä ruokavalinnoissa ovat toimineet seuraavat asiat:

– voidaan valmistaa ennakkoon edellisenä iltana tai

– valmistuu 20 minuutissa

– riittää kahdeksi päiväksi

– uppoaa pikku nirsoilijammelle (tai voi edes haaveilla sen uppoavan)

Ruokalistallamme toistuvat vaihtelevalla tiheydellä makaroonilaatikko, kiusaukset, pestopasta erillaisilla lisukkeilla, kanakastikkeet vaihtelevilla lisukkeilla, jauhelihakastike ja spaghetti, keitot ja vaihtelevat lisäkesalaatit.

Viikonloppuisin ruuanlaittoon panostetaan ajalla, ja silloin valmistettavana onkin kaksi päivän pääruokaa. Lounaspöytäämme päätyy hyvin usein erilaisia sosekeittoja, joko pakasteina tai sitten itse tehtynä. Pakastekeitot ”tuunataan” usein lisäämällä sekaan esimerkiksi porkkanaa tai perunaa ja soseuttamalla koko setti kertaalleen uudestaan. Näin se on myös tuhdimpaa ja neidille helpompaa syötävää! Pääruokamme koostuu usein riistalihasta/kalasta, juureksista ja salaatista ja on lähes aina usean tunnin prosessi saada se pöytään. Kokkaava Isi on lahja arkeen väsähtäneelle Äidille <3

Vaikka pyrimme pitämään monipuolisuutta yllä ja välttämään turhan tiehää toistoa alkaa valikoimamme olemaan jo melko monta kertaa läpi käyty. Siispä turvaudunkin teihin!

 

Kerro minulle parhaimmat arkiruoka reseptisi tämän postauksen kommenttiosiossa niin minä lisäilen niitä ruokalistallemme.  Reseptien on läpäistävä yllä mainittu ehtolista 😉 Parhaimmista (ja nopeimmista) kokoan oman postauksensa kokeilun jälkeen! 

 

M,

joka odottaa jo vesikielellä vaihtelua lautasen sisältöön 😉

 

PS. Kokkina toimii sitten tuo köökin vallanut Mies, sillä minulla ei ole juurikaan enää asiaa sinne. Sanoinko jo: en valita! <3

Koiraton koiraperhe

Noin kuukausi sitten päädyimme yhden yhteiselomme hankalimman tehtävän eteen: tekemään päätöksen koirista luopumisesta.

Koirat eivät olleet vanhoja, vaan yhdeksän ja seitsemän vuotiaat, mutta kummallakin enemmän tai vähemmän rodulle tyypilisiä sairauksia. Ehdottomosti pahimpana nuoremman koiramme epilepsia. Myöskään koiraperheestä muuttuminen lapsi-koiraperheeksi ei meidän kohdallamme sujunut aivan kivuttomasti, vaan joudimme hyvin varhaisesta vaiheesta saakka olemaan varpailamme neiti S:n ja selkävaivoista kärsivän vanhemman koiran kohdatessa. Eikä yhteentörmäyksiltä aina onnistuttu välttymään.

Kaiken kaikkiaan tilanne ajautui siihen, että jouduimme hyväksymään sen tosiasian, että aikamme koiraperheenä olisi takana päin ja näin olisi kaikille osapuolille parempi.

Entä sitten nyt kun on kulunut kuukausi koirattomana koiraperheenä?

Alku oli hankalaa, todella hankalaa, meille aikuisille. Koti oli lähes kuollut lukuunottamatta niitä pään sisällä kuultuja haukahduksia ja tassujen rapinaa tilanteissa, joissa niiden olisi pitänyt kuulua. Ei enää ämpöpatteria käpertymässä syliin eikä nukkumassa polvitaipeessa. Lattioille pudonneet juustonpalaset ja syötötuolin alunen eivät enää putsaantuneet itsestään ja biöjätteet määrä nuosi räjähdysmäisesti.

Toisaalta ei myöskään sairaskohtauksia saavaa koiraa eikä pelkoa siitä, että lapsi koirat törmäävät toisiinsa jollakin nurkalla tai, että neiti S:n hellyyden osoitukset kohdistuvat väärään koiraan. Ei aamuista metsästystä kuka on missäkin kaapissa piilossa eikä huonoa omatuntoa pitkistä poissaoloista kotoa. Uloslähdöt eivät enää saa suonia päässäni räjähtämään (ihan joka kerta) kun vieressä ei hauku kahta yli-innokasta uloslähtijää samaan aikaan kun neiti kieltäytyy pukemasta.

Kun katson asiaa nyt, kun pahin suruvaihe on takana päin: on elämä uhmiksen kanssa monilta osin helpompaa. Ikävä ja ne hyvät muistot, ne kulkevat mukana loppu elämän ja lämmittävät nytkin, vaikka karvamöykyt eivät fyysisti sitä olekaan tekemässä.

Lapsen reaktio koirien poissaoloon on vaihdellut laidasta laitaan; ensimmäiseen viikkoon hän ei edes huomannut asiaa, sittenmmin on vähän itketty, kyselty perään ja tätä nykyään hän muistelee erilaisia juttuja, joita titillä ja ännillä oli tapana tehdä; kuten rikkoa ilmapallot, syödä nappuloita kupista, käydä lenkillä meidän kanssamme ja heitellä palloa. Hetkittäin haamittaa ja välillä on ikäwä. Kaiken kaikkiaan luopuminen on hänen osaltaan mennyt paljon paremmin kuin osasimme kuvitella. Missä pojat on –kysymykseen olemme vastanneet, että pojat ovat nyt pilven reunalla ja vahtivat sieltä häntä ja kun vastaus tähän on ollut Titi ja Änni nukkuu, ei voi sanoa, että juuri niin, he nukkuvat tuolla pilven reunalla.

 

Ei kulu päivää, etteikö nuo kaksi karvaturria olisi ajatuksissa tai etteikö niistä puhuttaisi, mutta silti tiedämme, että näin todella on kaikille parempi <3

 

 

M

Minä haluan juhliin

Mennen kesän syntymäpäiväjuhlat ovat tehneet neiti S:n lähtemättömän vaikutuksen. Erityisesti ihanan neiti E:n 1-vuotisjuhlat ovat piirtyneet mieleen tarkasti. Lahjat, joita paketeista aukesi olivat pikkuneidinkin mielestä aivan mahtavia, juhlakoti oli koristeltu vaaleanpunaisin ilmapalloin ja ”Paljon onnea vaan” -laulu alkoi olemaan tuttu. 

Perjantaiaamuna neiti S suuntasi koiranpentu katseensa minuun ja vienosti vänssäten ilmoitti, että ”minä haluan juhliin”. Tylsänä aikuisena tietysti aloin selittämään hänelle, kuinka nyt ei olisi yksiäkään juhlia tarjolla ennen kuin marraskuussa viettettäisiin hänen omia syntymäpäiviään.

”Minä haluan ilmapalloja.

Ja Paljon Onnea Vaan.

Äiti, mennään juhliin!”

Ja sitten sen tajusin, kuinka tylsä todella olinkaan. Mikä ihmeen sääntö päässäni sanoo, ettei juhlia voi ilman syytä? Tai, määrittelee sen mikä voisi olla juhlien syy? Päivä unien jälkeen kaivoin kaapista ilmapallovarastot, järjestin pikkuneidin huoneeseen kahvipöydän, puhalsin 20 eriväristä ilmapalloa ja asettelin pupukorvat Ihaan päähän. 

Me vietettäisiin nyt Ihaan syntymäpäiviä!

Paljon onnea Ihaa!

Ja arvatkaapa oliko hyvät juhlat? – OLI!

Juhlissa juotiin pillimehua, mutusteltiin keksejä ja laulettiin Paljon Onnea Vaan niin, että naapurusto raikasi!

 

ja eilen juhlimme samat syntymäpäivä uudelle.

 

iloista sunnuntaita kaikille!

M

Yhdessä

Neiti S:n lähetyessä kovaa vauhtia kahta vuotta alkaa myös leikit ja touhut muuttamaan muotoaan. Pitkään olemme olleet pisteessä, jossa leikkeihin on kaivattu vanhempaa lähes koko aika ja päiväkodissakin leikit ovat olleet joko soololeikkejä tai aikuisen kanssa. Nyt tämä näyttäisi kuitenkin olevan muutosraiteella. 

Edelleenkin vanhemman läsnäolo on suotavaa, mutta vielä tärkeämpää on, että kaikki pehmolelut ovat touhuissa mukana. Kuten esimerkiksi kirjoja lukiessa.

”Uninalle, ittu shiinä.”

”Mikä tämä on?”

”Se on juna.”

”Mikä tämä on?”

”Se on ääteö.”

”Onko kiva kiia, onko?”

Päiväkodista puhuttaessa kaverit alkavat myös saamaan jatkuvasti suurempaa roolia. Eikä pelkästään ne, joilla on pikkarit. Aikaisemmasta soolotouhuilusta poiketen saamme myös usein hakiessamme todistaa, kuinka pihalla pompitaan ja juostaan kaverin kanssa käsi kädessä. (Kyllä, pakahdun <3)

”Mikä tämä on?”

 

Leikeissä toistuu kaikki meidän arkemme kuviot ja fraasit ja vierestä seuratessa ei voi kuin ihmetellä, kuinka hyvin hän onkaan omaksunut ne (vaikka niiden noudattaminen onkin ihan tuurista kiinni, kun ne osuvat omalle kohdalle ;))

 

M,

joka myöntää kysyvänsä lapselta aina herätessä ”Oliko hyvät unet, oliko?”

 

 

 

 

 

Arjen hallintaa – part 1

Kun arki rullaa normaaliin tahtiin eteenpäin eikä sitä horjuteta suuremmin, on elämä rutkasti helpompaa. Tämän viisauden olen taas (kantapään kautta) oppinut viime viikkoina.

Tuntuu, että koko elämämme on vain vellonnut epäjärjestyksessä ensin kesän ja -lomien ansiosta, sitten sairasteluiden (jokainen kuuliaisesti vuorollaan) ja nyt tuntuu, että uudet työkuviotkin ovat antaneet loppusilauksen sille, että järjestystä ei kerta kaikkiaan ole.

Äärimmäisessä hädässä on otettava käyttöön järeät keinot. Saanko siis esitellä jääkaapin oveemme muuttavan arkikalenterin. If it’s written, you can’t miss it.

 

Ennalta määrätyt siivouspäivät ja kauppapäivät, yhdessä sovittavat omat menot sekä minulle työ-/bloggausiltoja. Ja tällä mennään.

Orjallisesti, kunnes se on omaksuttu.

 

Yhdessä kalenteriin lisättävien arkirutiinien ykkönen on kuitenkin tämä: parisuhdeaika.  Kun tehtäviä asioita (ja asioita, joita haluaa tehdä) on miljoona jää se yhteinen aika vääjäämättä vähemmälle ja jo sovittuja ”ollaan vaan ja jutellaan” hetkiä tulee siirrettyä muiden touhujen alta pois. Back to basics, se taitaa olla nyt teemana tässä perheessä.

 

Onko muiden taaperoarkelaisten eteen tullut tarvetta jäsentää ne perusasiatkin? Tai onko teillä koettu tällainen ”back to basics” toimivaksi ratkaisuksi?

 

M