Tykkään susta niin, että halkeen – ja koko perheen uhmaikä

Oletteko vähään aikaa sattuneet lukemaan tuota blogini sivupalkkia? Itse luin juuri äsken, enkä taaskaan voinut olla hymähtämättä ajatukselle, että kenellähän se uhmikä täällä mahtaa olla? No okei, kyllähän se on tuo Pirpana, mutta helvetti: miksi kukaan ei ole kertonut, että se tarttuu?

Mitä hankalampi päivä sitä hankalampi äiti… eikun?

Että kyllä mulla tässä nyt alkaa tuntumaan, että tää aikuisena olo ei sittenkään ole ehkä ihan lastenleikkiä. Että kun ihan viilipyttynä pitäisi olla ja kuunnella 75 prosenttia kotona oltavasta ajasta itkuhuutoa ja samaan aikaan selittää kuinka äiti ymmärtää ja äiti tykkää ja voi voi kun onkin paha mieli, väistellä lenteleviä tavaroita ja yrittää keksiä jotakin joka veisi huomion edes hetkeksi johonkin muuhun, noin niiku positiivisessa hengessä ja samalla olla lahjomatta, kiristämättä ja eritoten uhkailematta, niin kyllä tässä pikkuhiljaa alkaa ne itkupotkuraivarit kuulostamaan melko hyvältä vaihtoehdolta.

Henkisesti olen saanut ne jo monesti, päivässä. Todellisuudessa: lasketaanko se, jos sulkeutuu makuuhuoneeseen ja soittaa omalle äidilleen kiukutellaakseen sille kun oma lapsi kiukuttelee? Tavallaan kai.

Ääripäästä ääripäähän, niin äiti kuin tytär. Että jos joku nyt mainitsee sanan johdonmukaisuus, niin voin kertoa, että ainoa johdonmukaisuus, joka täällä tällä hetkellä vallitsee, on se, että lapsi tuntuu voittavan joka kerta. Olen voimaton.

Ja sitten se kolikon kääntöpuoli: kun raivotaan raivotaan kunnolla, mutta kun rakastetaan niin sitten kyllä rakastetaan niin, että haljetaan. Sen täytyy olla evoluution kehittämä suojelumekanismi, että edes suurin osa äideistä selviäisi urakasta noin niinku suuremmin traumatisoitumatta? Koska sitten ollaan niin söpöjä ja ihania ja halirutataan niin, että kylkiluissa rutisee. Ja onneksi, onneksi! niitäkin hetkiä mahtuu jokaiseen päivään.

 

”Mä en kyllä tajua miksi kenenkään pitäisi mennä huutamaan viereiseen huoneeseen yksinään, koska ei muka kestä omaa lastaan?” -Elina 27v. ei lapsia

 

– Mä en enää ikinä sano, mä en kyllä tajua.

 

i’m exhausted.

E

9 kommenttia artikkeliin ”Tykkään susta niin, että halkeen – ja koko perheen uhmaikä

  1. Huoh, apua. Mulla tekee tiukkaa jo tuon pienen itsevaltiaan kanssa jolla tuntuu omaa tahtoa piisaavan jo tässä vaiheessa. Odotan innolla kunnon uhmaikää ja varsinkin sitä murrosikää!

    1. Mä laitan nyt kaiken peliin ja toivon, että sanonta ”hankala uhma, helppo murrosikä” on muutakin kuin urbaanilegenda 😀

  2. Jatka vaan sulkeutumista makkariin! Mä oon sortunut niin usein lahjontaan, uhkailuun ja kiristykseen.. Ja koska typy on jo reilu 4v niin mietin, että jatkuuko tää uhmaikä ylipitkään, koska oon käyttänyt noita kiellettyjä keinoja hävyttömän paljon ;( Ja nyt päälle mustasukkaisuus pikkusiskosta – ai ihanuutta!

    1. Hei minä en ole ainakaan kuullut yhdestäkään vanhemmasta, joka olisi selvinnyt lapsen rajusta uhmaiästä ilman kiristystä, uhkailua ja lahjontaa, eli älä lainkaan soimaa itseäsi! 

    2. Ei se makuuhuoneeseen sulkeutuminen aina auta (tai onnistu kun typy tulee perässä) ja kyllä täälläkin valitettvasti sorrutaan aika ajoin pyhään kolminaisuuten, jokaiseen niistä.

      Ja silloin ei auta kuin hokea mantraa ”ole itsellesi armollinen, kukaan ei ole täydellinen” niin kauan, että saa taas palikat järjestykseen.

      Tsemppiä uhman taltutukseen sinnekin <3

  3. Kuulostaa hyvin hyvin tutulta!! Minäkin lähetän aikakoneella terveisiä itselleni 2,5 vuoden takaiseen hetkeen, jolloin kärräsin hymyssä suin jokeltavaa vauvaa ruokakauppaan. Kärryparkin edessä makasi kolmevuotias poika täysi uhmaraivari päällä (ei olisi vissiin halunnut poistua autokärryistä tai muuta harmittavaa), potki ja kiljui kun äiti yritti siirtää tilanteen mahdollisimman nopeasti pois kaupasta punaiset läikät poskillaan. Ja mitä tein minä? Hymyilin vauvalle ja ajattelin, että eipä tämä tyytyväinen pallero varmaan moista koskaan järjestä. Eipä! 😀 Ruokakaupassa ollaan selvitty kyllä suht vähällä, mutta ah näitä uhmaraivareita kotona… Nyt on ollut pari viikkoa vähän tasaisempaa (kop kop). 

    1. Mä en edes kehtaa sanoa kaikki ”mä en tajua” -ajatuksiani, halkean häpestä jo ajatellessa niitä.

      Hassua on se, etä juuri kun on halkeamassa liitoksista niin jotain tapahtuu: meilläkin ollaan ihan enkeleitä taas <3

  4. ”Mä en kyllä ymmärrä, miksi pitäis laittaa lapselle piirretyt pyöriin -senkun ottaa sen kaikkeen touhuun mukaan!” Jooei. Ja sata muuta mä en ainakaan– ja meillä ei koskaan-juttua.

    I feel you sis!!

    1. ihanaa huomata, että ihmisiä tässä hei vaan ollaan, vissiin ihan jokainen <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *